Wäinö Aaltosen museo Turussa kävi läpi perusteellisen peruskorjauksen ja sai rinnalleen uuden laajennusosan
Peruskorjauksen lähtökohta oli käyttäjän näkökulmasta yksinkertainen: rakennus oli saatava kuntoon. ”Täällä oli vuosien mittaan toistuvia kattoremontteja. Meille tuli vettä katosta ja ikkunoista niin että se vaikutti jopa taideteosten sijoitteluun”, museonjohtaja Satu Pajarre kertoo. Uudistettu museo avautuu yleisölle 31. lokakuuta 2026.
Aurajoen rannalla uuden Musiikkitalo Fuugan vieressä sijaitsevan Wäinö Aaltosen museon, uudelta nimeltään WAM nykytaiteen museon, peruskorjauksen lähtökohta oli käyttäjän näkökulmasta yksinkertainen: rakennus oli saatava kuntoon.
”Ensisijaisesti rakennus oli huonossa kunnossa. Täällä oli vuosien mittaan toistuvia kattoremontteja. Meille tuli vettä katosta ja ikkunoista niin että se vaikutti jopa taideteosten sijoitteluun”, museonjohtaja Satu Pajarre kertoo.
Kokonaisuutena hankkeen tavoitteet olivat teknistä korjaamista paljon laajemmat. Museosta haluttiin esteetön, ja tätä varten rakennukseen tehtiin kaksi uutta hissiä. Talo- ja näyttelytekniikkaa uusittiin, taideteosten käsittelyn olosuhteita parannettiin ja nykyaikainen lastauslaituritila rakennettiin.
”Ennen taideteokset kannettiin pääovista, mutta nyt kuljetukset saadaan suoraan sisälle. Raskaita ja suurikokoisia teoksia voidaan käsitellä koneiden avulla, mikä parantaa myös työturvallisuutta. Osa taideteoksista vaatii hyvin hellävaraista käsittelyä, ja nykytekniikan mahdollistama lämpö- ja kosteusolosuhteiden hallinta on tärkeää teosten säilyvyydelle”, Pajarre sanoo.
Museokävijälle suuri osa muutoksista jää näkymättömiin. Käyttäjän kannalta remontin aikataulun pitäminen on ollut tärkeää, sillä näyttelyitä suunnitellaan vuosia etukäteen.
Alkuperäinen tilasarja takaisin
Vuonna 1967 valmistuneen museorakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Irma ja Matti Aaltonen. Arkkitehti Mikko Uotila Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy:stä kertoo, että museon toimintaa koskevat tavoitteet ja laajennuksen massa oli pitkälti määritelty jo hankesuunnitelmassa ja kaavamuutoksessa.
”Uudisosan haluttiin jäävän vanhan museon taustalle ja olevan luonteeltaan väistyvä. Sen ei ollut tarkoitus kilpailla alkuperäisen rakennuksen kanssa.”
Laajennukseen tarvittiin muun muassa tiloja taideteosten pakkaamiseen ja purkamiseen sekä nykyaikaiset toimistotilat. Vanhoista toimistoista vapautui puolestaan tilaa museomyymälälle ja työpajatoiminnalle.
Haastavin keskustelu liittyi julkisivumateriaaliin. Vanhan rakennuksen julkisivussa on travertiinia sekä alkuperäisiä betonipintoja, eikä uuteen osaan haluttu tehdä niiden suoraa jäljitelmää.
”Lopulta päädyttiin betonielementtirakenteeseen, jonka ulkopinnassa on lautamuottia jäljittelevä valkobetoni. Sen päälle on asennettu rakennuksesta irti oleva valkoinen metalliverkkojulkisivu”, Uotila kertoo.
Koska museorakennus on suojeltu, ratkaisuja käsiteltiin erityisen tarkasti rakennusvalvonnan ja Museoviraston kanssa. Vanhan museon arkkitehtonisen idean kannalta keskeistä oli Uotilan mukaan alkuperäisen tilasarjan palauttaminen. Rakennuksen keskellä oleva atriumpiha ja Aurajoen suuntaan porrastuvat näyttelytilat olivat vuosien mittaan osittain sulkeutuneet.
”Ajatus oli, että tilasarja pitää saada alkuperäiseksi. Atriumpihan ja Aurajoen välissä ollut umpinainen toimistosiipi haluttiin myös avata niin, että sieltä jokimaisemaa pilkottaa näyttelysaleihin atriumin yli.”
Vuosien aikana välillä muuhun käyttöön otettu ja myöhemmin suljettu kellarikerros otettiin peruskorjauksessa uudelleen näyttelykäyttöön. Näin saatiin laaja näyttelytila nyky- ja mediataiteelle, joka vaatii usein pimeyttä.
Tekniikka piiloon
Swecon rakennesuunnittelija Jarno Pausion mukaan haastavinta vanhan rakennuksen teknisessä päivittämisessä nykyaikaan oli uuden talotekniikan sovittaminen olemassa oleviin rakenteisiin. WAMin alkuperäinen runko on paikalla valettua betonia.
Kaupunginarkistosta löytyneet alkuperäiset rakennesuunnitelmat osoittautuivat purkutöiden edetessä yllättävän tarkoiksi. Rakennus oli lisäksi laserkeilattu sekä ulkoa että sisältä. Rakenteissa oli halkeamia ja muita kohtia, joista saattoi syntyä ilmavuotoreittejä vaipan läpi.
”Niitä tiivistettiin osana peruskorjausta. Varsinaisia rakenteellisia vahvistuksia tarvittiin lopulta melko vähän”, Pausio sanoo.
Tähän vaikutti ratkaisevasti talotekniikan sijoittaminen. Koska suojeltuihin sisätiloihin ei haluttu näkyviä ilmanvaihtokanavia, suuri osa tekniikasta vietiin vesikaton tasolle kanavakoteloihin. Sieltä kanavat jaetaan näyttelysaleihin yläpohjan läpi.
Ratkaisu oli myös rakenteellisesti järkevä. Vanhan rakennuksen alkuperäiset rakenteet oli mitoitettu varsin taloudellisesti, joten niiden kuormittamista uudella talotekniikalla haluttiin välttää. Kanavakoteloiden kuormat vietiin kantaville pystyrakenteille, kuten pilareille ja seinille.
”Tätä ratkaisua museokävijä ei todennäköisesti huomaa. Kanavakotelointien myötä lämmin pinta siirtyy ulospäin, vaikka julkisivuihin ei näkyviltä osin kajottu.”
Laajennusosa on rakenteellisesti Pausion mukaan varsin tavanomainen betonielementtirakennus, jonka rungossa on pilari-palkkijärjestelmä. Sen sijaan liittymät vanhoihin rakenteisiin vaativat enemmän pohdintaa.
Molemmat rakennukset on perustettu suoraan kallion varaan. Uudisosan rakentaminen vaati kallion louhintaa. Työmaalla päädyttiin käyttämään kalliosahausta. Näin louhinnan aiheuttama melu ja tärinä saatiin minimoitua vilkkaassa kaupunkiympäristössä. Samalla kallioleikkauksesta tuli yllättäen yksi kohteen näyttävistä yksityiskohdista.
”Vaijerisahauksella tehty kallioleikkaus on itsessään lähes taideteos. Se sijaitsee rakennuksen takaosassa huoltotiloissa eikä siten näy tavalliselle museokävijälle.”
Työmaan edetessä osa liittymistä ja vesikaton detaljeista jouduttiin suunnittelemaan paikan päällä yhteistyössä työmaan ja valvojien kanssa.
WAMin vaativa vesikatto
Urakoitsijan näkökulmasta WAMin vaativin yksittäinen kokonaisuus oli vesikatto. ”Sen rakenne on monimuotoinen ja sisältää paljon detaljeja. Työ tehtiin kokonaisuudessaan sääsuojan alla, mikä mahdollisti vesikaton purkamisen ja rakentamisen hallituissa olosuhteissa”, Skanskan tulosyksikön johtaja Vesa Hintukainen sanoo.
Hintukaisen mukaan vesikatto vaati paljon myös kirvesmiestyötä. Osa detaljeista tarkentui rakentamisen aikana, kun vanhat rakenteet paljastuivat.
Vesikattoon liittyi myös uusi talotekniikka. Kanavakotelot muodostavat siellä oman rakenteellisen kokonaisuutensa, ja tekniikan kulkureitit piti sovittaa yhteen huomaamattomalla tavalla vanhan rakennuksen kanssa.
WAMin alkuperäisen arkkitehtuurin ja ilmeen mukaisesti kuparia käytettiin vesikaton uusimisessa merkittävä määrä. Myös travertiinijulkisivun kanssa onnistuttiin Hintukaisen mukaan hyvin.
”Julkisivua ei uusittu vaan se pestiin ja huollettiin. Muutamia vaurioituneita kivilevyjä jouduttiin vaihtamaan.”
Korjaustöiden edetessä vastaan tuli myös tavallisia vanhan rakennuksen yllätyksiä. ”Purkutöissä löytyi muun muassa vanhoja betonilla palo-osastoituja ilmanvaihtokanavia, jotka oli ripustettu holvista. Niiden turvallinen purkaminen vaati tarkkuutta. Lisäksi asbestia löytyi, kuten vanhoissa rakennuksissa usein.”
Teksti: Sampsa Heilä
