Valtteri Harakka aloitti RIAn viestintäharjoittelijana
Valtteri toimii RIAn viestintäharjoittelijana seuraavan kolmen kuukauden ajan.

Hei!
Olen Valtteri Harakka ja aloitin viime viikolla RIAn viestintäharjoittelijana. Olen 25-vuotias helsinkiläinen ja opiskelen politiikan ja viestinnän maisteriohjelmassa Helsingin yliopistossa. Ennen harjoittelua olen toiminut muun muassa viestinnän freelance-yrittäjänä sekä vapaaehtoisena eri yhdistyksissä.
Odotan innolla mahdollisuutta päästä viestimään RIAn tärkeästä toiminnasta rakennusalan toimihenkilöiden edunvalvojana. Harjoittelu tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia lisää liiton toiminnasta ja käytännöistä. Kuulemani mukaan liitolla ei ole pitkään aikaan ollut korkeakouluharjoittelijaa, tai saatan jopa olla ensimmäinen. Toivottavasti tulevaisuudessa tulee vielä monia lisää!
Toimin viestinnän harjoittelijana yhteensä kolme kuukautta eli juhannukseen saakka. Tarkoituksenani on harjoittelun aikana erityisesti kehittää RIAn sosiaalisen median viestintää ja osallistua sosiaalisen median strategian työstämiseen toimistolla. Sen lisäksi tulen tekemään muuta RIAn ajankohtaisviestintää.
Jos sinulla herää ideoita viestinnän tai erityisesti sosiaalisen median kehittämisestä, minut tavoittaa sähköpostilla osoitteesta valtteri.harakka@ria.fi. Olen jo nyt saanut lämminhenkisen vastaanoton RIAssa, ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan tiimiin paremmin näiden kuukausien aikana!