Pääkirjoitus: ”Koska olet aikeissa ruveta porsimaan” ja muita sutkautuksia, joita ei voi kuitata huumorilla
Jokainen meistä, taustasta, sukupuolesta, kotikielestä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai ihonväristä riippumatta haluaa työssään tulla kohdatuksi asiantuntijana. Millään muulla ei pitäisi olla merkitystä.
”Koska olet aikeissa ruveta porsimaan”, kysyi vanhempi mieskollega työpuhelun päätteeksi.
”Naiset ovat sonnustautuneet juhlamekkoihin ja pitsialusasuihin”, lohkaisi ison yhtiön toimari pikkujoulupuheessaan.
Liian usein ajatellaan, että mitä vain voi sanoa, jos laittaa kuorrutteeksi vähän huumoria. Sutkauttelu, letkauttelu ja huumorin piikkiin pistäminen eivät ole ok. En myöskään enää haluaisi kuulla tätä: ”Kun mistään ei saa enää puhua.”
Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä ovat valitettavasti edelleen arkipäivää monella alalla. Esimerkkejä nousee esiin toistuvasti: rakennusalan häirinnästä keskusteltiin viimeksi maaliskuussa, kun Helsingin Sanomat julkaisi aiheesta kattavan reportaasin.
Vuoden 2024 tasa-arvobarometrin mukaan 47 prosenttia naisista ja 22 prosenttia miehistä oli kokenut jonkinlaista häirintää kahden viime vuoden aikana. RIAn omassa, vuonna 2024 toteutetussa häirintäkyselyssä peräti 57 prosenttia vastaajista kertoi kokeneensa syrjintää tai eriarvoista kohtelua työelämässä. Naisvastaajista 79 prosenttia kertoi negatiivisista kokemuksistaan, miesvastaajista 36 prosenttia.
On tärkeää ymmärtää se, että häirintä ei ole vain fyysistä koskettelua. Myös härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat kommentit ja utelut ovat häirintää.
Tasa-arvovaltuutetun määritelmän mukaan seksuaalinen häirintä ja sukupuoleen perustuva häirintä ovat tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintää. Häirintä voi olla sanallista, sanatonta tai fyysistä ei-toivottua käytöstä.
Meistä jokaisella on oikeus tehdä työmme rauhassa ja olla turvassa. Kuten rakennusinsinööri Jenni Niemeläinen kiteyttää RIA-lehden sivulla 35: ”Rakennusalalla työskentelevät naiset haluavat tulla kohdatuiksi samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Ennen kaikkea oman alansa asiantuntijoina.”
Niinpä. Jokainen meistä, taustasta, sukupuolesta, kotikielestä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai ihonväristä riippumatta haluaa työssään tulla kohdatuksi asiantuntijana. Millään muulla ei pitäisi olla merkitystä.
Työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus puuttua häirintään. Monilla työpaikoilla prosessit ja ilmoituskanavat ovat varmasti kunnossa, mutta onko ilmapiiri niin turvallinen, että työntekijä uskaltaa kertoa häirinnästä?
RIA allekirjoitti kesäkuussa sosiaali- ja terveysministeriön sitoumuksen seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi. Emme hyväksy häirintää missään muodossa ja sitoudumme edistämään turvallista ja tasa-arvoista työympäristöä.
Loppuvuonna aiheeseen liittyen on luvassa infoa ja koulutuksia. On selvää, että työtä vielä riittää. Työkulttuurin muutos ei synny vain paperilla. Se syntyy jokaisessa palaverissa, puhelussa ja kahvipöytäkeskustelussa – ja siihen jokainen meistä voi vaikuttaa.
Valoisaa syksyä toivottaen
Elina Lampela, RIA-lehden päätoimittaja