Vuoden rialainen Petri Mäki ja Vuoden nuori rialainen Aki Muhonen arvostavat ammattiliittonsa kautta syntyneitä verkostoja
Verkostoituminen ja edunvalvonta nousevat Vuoden rialaisten puheissa painavimmiksi syiksi kuulua liittoon. Molemmat arvostavat sitä, että RIAn kautta on löytynyt työuran kannalta tärkeitä kontakteja mutta myös ystäviä.

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on jakanut vuotuiset huomionosoituksensa. Vuoden rialaisena palkittiin rakennusinsinööri Petri Mäki, Vuoden nuori rialainen on rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööri (AMK) Aki Muhonen.
Tamperelainen Petri Mäki on tehnyt pitkän uran rakennusvalvonnassa. Järjestökentällä hän on vähintään yhtä kokenut konkari. Nummelassa asuva Aki Muhonen on oma-aloitteinen rakennusalan nuori ammattilainen, joka on ollut tiiviisti mukana Rovaniemen ja Helsingin RIAn toiminnassa.
Molemmat liittyivät RIAan jo opiskeluaikana. Petri Mäelle RIA-vuosia on kertynyt 41. Hän on Tampereen RIAn aktiivi ja on lisäksi istunut RIAn liittohallituksessa. Petri Mäki korostaa sitä, että järjestäytyminen tuo tärkeitä kontakteja, joista voi olla hyötyä, jos haluaa vaikkapa edetä uralla.
”Työelämässä voi myös tulla eteen epäkohtia, joita ei osaa edes ajatella työuran alussa. Me, jotka kuulumme liittoon, saamme tarvittaessa apua edunvalvonnan ammattilaisilta ja lakimiehiltä.”
Aki Muhoselle verkostoituminen oli tärkein syy liittyä ammattiliittoon. RIAn kautta saadut kontaktit ovat osoittautuneet Muhosen uran kannalta ratkaiseviksi. Hän löysi harjoittelupaikan jäljille YlläsPoweRIA-tapahtumassa, ja harjoittelu Rambollilla poiki työpaikan heti valmistumisen jälkeen. Viimeiset kolme vuotta Muhonen on ollut ELY-keskuksella projektipäällikkönä.
Aki on ollut aktiivinen rialainen liittymisestään asti. Jo Rovaniemen RIAssa hän oli mukana hallituksessa. Kun hän valmistui ja muutti töiden perässä pääkaupunkiseudulle, Rovaniemeltä vinkattiin Helsinkiin, että tässä olisi kaveri, joka kannattaisi valita hallitukseen. Ja niin vuosikokous valitsi hänet hallitukseen.
”Verkostoituminen ja edunvalvonta ovat minulle tärkeimmät syyt kuulua liittoon. Jos nyt menettäisin työpaikan, minulla olisi tosi hyvät kontaktit jo olemassa.”
Vuoden rialainen -tunnustus on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2005. Sillä halutaan nostaa esiin liittotoiminnassa ansioituneita jäseniä ja edistää rakennusinsinöörien, -arkkitehtien ja -mestareiden ammatillista arvostusta.
Vuoden nuori rialainen -tunnustus on jaettu vuodesta 2016 alkaen. Sillä halutaan korostaa monipuolisen osaamisen ja ammattitaidon sekä kaikkien rakennusalan asiantuntijoiden tekemän työn merkitystä jo uran alkuvaiheilta saakka. Palkinnot jaettiin RIA ry:n liittokokouksen yhteydessä Helsingissä 22. marraskuuta 2025.
Lisätiedot
va. toiminnanjohtaja Antti Aarnio, puh. 0400 381 634, antti.aarnio@ria.fi