Jos ajatellaan hiilijalanjälkeä ja elinkaarikustannuksia, kannattaako rakennus korjata vai purkaa pois?
Rakentamisen vähähiilisyyttä tarkasteltaessa on huomioitava rakennuksen koko elinkaari, erityisesti silloin, kun verrataan rakennusten korjaamista ja purkavaa uudisrakentamista. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta ratkaisevat valinnat tehdään lähivuosikymmeninä.
Puretut rakennukset ovat Suomessa keskimäärin 40–60 vuoden ikäisiä, ja purkutahti kiihtyy. Vuonna 2012 Suomessa purettiin vajaat 4 000 rakennusta, ja reilussa kymmenessä vuodessa määrä on kaksinkertaistunut.
Tampereen yliopiston ja VTT:n laatima, vuonna 2021 valmistunut Purkaa vai korjata -selvitys taustoitti kysymystä siitä, kannattaako olemassa oleva rakennus korjata vai purkaa pois ja rakentaa tilalle uusi. Ympäristöministeriön tilaamassa tutkimuksessa vaihtoehtoja tarkasteltiin erityisesti hiilijalanjälkivaikutusten ja elinkaarikustannusten näkökulmista.
Tutkimuksessa todettiin, että peruskorjaaminen on purkavaa uudisrakentamista tehokkaampi keino välttää päästöjen muodostumista tulevaisuudessa, etenkin kun lähivuosikymmenet ovat ratkaisevassa asemassa ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Kokonaisvaltaista arviointia
Purkaa vai korjata -hankkeen jälkeen tutkimustietoa on karttunut lisää. Syksyllä 2025 julkaistiin Euroopan unionin NextGeneration-ohjelman rahoittama, ympäristöministeriön tilaama ja VTT:n tekemä selvitys Modernin rakennuskannan kestävä kehittäminen: Korjausvaihtoehtojen ilmastovaikutukset ja kohteiden kokonaisvaltainen arvottaminen.
”Käsittelimme kestävyyttä ekologisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta. Pyrimme havainnollistamaan, miten tyypilliset korjausvaihtoehdot vaikuttavat ympäristötavoitteisiin, ihmisten hyvinvointiin ja yhteisöihin sekä historiallisiin ja kulttuurisiin merkityksiin”, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Annukka Lyra kertoo.
Tutkimuksen tavoitteena oli kannustaa kuntia ja kiinteistönomistajia huomioimaan kustannusten ja ekologisen kestävyyden lisäksi myös laajempi kokonaisvaltainen arviointi. Selvityksessä käytettiin erilaisia kohde-esimerkkejä, joista tuotettiin havainnollisia tietokortteja päätöksenteon tueksi.
Johtopäätöksenä todettiin, että vaikka kasvavilla kaupunkiseuduilla tarvitaan uusia asuntoja, uudisrakentamista vähähiilisempiä keinoja vastata kysyntään ovat olemassa olevien rakennusten laajentaminen tai käyttötarkoituksen muutokset.
Modernin rakennuskannan rooli
1970–1990-lukujen rakennukset muodostivat vuoden 2024 lopussa noin 45 prosenttia koko Suomen rakennuskannasta. Nämä modernin aikakauden rakennukset ovat ajankohtaisia korjaustarpeeltaan, ja ilmastovaikutusten näkökulmasta suurissa massoissa on merkittävin potentiaali.
Rakennettu ympäristö heijastaa aikansa yhteiskuntaa. 1970–1990-lukujen rakentamista ohjasivat muun muassa palvelurakenteen muutokset sekä turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvät tavoitteet.
Nyt ollaan jälleen palvelurakenteiden murroksessa, kun maaseudut ja kylät tyhjenevät, asuminen keskittyy suuriin kaupunkeihin ja sote-uudistuksen yhteydessä jopa kolmasosan kuntien sote-kiinteistöistä arvioidaan jäävän tyhjilleen.
”Palveluverkkoa karsittaessa ei välttämättä selvitetä riittävän kattavasti, minkälaisia vaikutuksia on sillä, että ihmisiä vuosikymmeniä yhteen koonnut rakennus poistuu. Mitä se tekee yhteisöllisyydelle? Kasvaako yksinäisyys, väheneekö liikkuminen tai lisääntyykö yksityisautoilu? Tällaisiinkin konkreettisiin mittareihin tulisi päästä kiinni, jotta ne olisivat aidosti mukana päätöksenteossa”, Lyra toteaa.
Materiaalimenekki ja päästöt
Ihmisten liikkuminen ja alueellinen kasvu luovat tarpeen uusille asunnoille, ja erityisesti kehittyvillä alueilla uudisrakentaminen koetaan usein kannattavaksi. Rakennuksen purkamiselle voi olla perusteltuja syitä, kuten vakavat rakenteelliset vauriot, merkittävät terveyshaitat tai kohtuuttoman suuret muutos- ja korjaustarpeet.
Uudet rakennukset suunnitellaan entistä energiatehokkaammiksi, ja ilmastoystävällisiä rakennusmateriaaleja kehitetään. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että vaikka uusi rakennus olisi erityisen energiatehokas, rakentamisen aiheuttaman hiilipiikin kompensointi kestää usein vuosikymmeniä – joskus pidempään kuin rakennuksen odotettavissa oleva tekninen elinkaari.
VTT:n tutkija Paula Ala-Kotila kertoo, että Modernin rakennuskannan kestävä kehittäminen -tutkimuksessa tarkastelluissa kohteissa korjaushankkeiden materiaalimenekki oli noin 15 prosenttia uudisrakentamisen materiaalimenekistä ja päästöt noin 30 prosenttia uudisrakentamisen päästöistä. Peruskorjauksen yhteydessä lisäkerrosten rakentamisesta aiheutuvat päästöt ovat noin 35 prosenttia vastaavan uudisrakennuksen rakentamisen päästöistä.
Toimistorakennuksen käyttötarkoituksen muutoksen aiheuttamat päästöt ovat vertailussa tätäkin pienemmät, noin 25 prosenttia.
Tampereen yliopiston kestävän kehityksen mukaisen korjausrakentamisen professori Satu Huuhka johti Purkaa vai korjata -tutkimushanketta ja sittemmin muun muassa kansainvälistä ReCreate-kiertotaloushanketta, jossa tutkitaan betonielementtien uudelleenkäyttöä.
”Rakennusosien uudelleenkäyttöä ei tule käyttää perusteena korjauskelpoisten rakennusten purkamiselle. Erityisesti haja-asutusalueilla käyttämättömiksi jääneet rakennukset jäävät kuitenkin usein oman onnensa nojaan. Jos väestökehitys osoittaa, ettei rakennuksille ole tulossa käyttöä, rakennusosien talteenotto ja uudelleenkäyttö on mielekkäämpi vaihtoehto kuin se, että rakennus jätetään rapistumaan”, Huuhka sanoo.
Indikaattori ohjaamaan päätöksentekoa
Rakennusten säilyttämisestä ja korjaamisesta voitaisiin asiantuntijoiden mukaan tehdä nykyistä houkuttelevampaa esimerkiksi taloudellisilla kannustimilla sekä kuntien lupakäytäntöjen kehittämisellä ja kaavoituksen sääntelyllä.
”On harvinaista, että purkavan uudisrakentamisen hanke etenisi ilman kaavamuutosta. Usein kannattavuus edellyttää rakennusoikeuden lisäämistä. Juuri tässä vaiheessa asiaa olisi mahdollista ohjata”, Huuhka toteaa.
Modernin rakennuskannan kestävä kehittäminen -hankkeen tiimiä yhdistää näkemys siitä, että päätöksenteon tueksi tarvitaan yhtenäinen indikaattori rakennusten arvon arviointiin. Sen tulisi huomioida säilytettävät ja hyödynnettävät rakennusosat ja niiden vaikutus hiilijalanjälkeen, elinkaarikustannukset sekä kulttuuriset ja sosiaaliset arvot.
Teksti: Anna Niemelä